ARTISTIT
JUJU
Tapahtuman ensimmäisenä esiintyjänä klo 16 saa kunnian aloittaa Supasoul Festin Facebook-sivulla järjestetyn artistiäänestyksen ylivoimaisesti voittanut Juju. Monipuolisenä räppärinä tunnetu tamperelainen Juju sanoittaa, sovittaa ja äänittää itse omat kappaleensa ja julkaisee tuotoksensa oman levy-yhtiönsä kautta. Juju herätti huomiota vuonna 2008 julkaistulla ”Oodi”-kappaleella, joka keräsi Youtubessa miljoona kuuntelua ja voitti mm. YLEX Pipefest demo-kilpailun. Jujun toinen kokopitkä levy “Mustavalkosta” julkaistiin viime keväänä. Vallankumous-levyksikin tituleerattu tekele nostattaa varmasti erinäisiä tunteita pintaan!
www.juliuskivi.com
RAAPPANA
Supasoul Festin kattaus ei olisi täydellinen ilman valtakunnan ykkös-reggaeartisteihin lukeutuvaa Raappanaa, joka julkaisi viime kesänä albumin “Maapallo”. Lahtelainen Raappana on noussut nopeasti yhdeksi maamme suosituimmista rytmimusiikkiesiintyjistä ja on ollut vaikuttamassa reggaemusiikin suosioon Suomessa. Vuonna 2007 ensialbuminsa “Päivä on nuori” julkaissut artisti on ehtinyt kuluvana vuotena keikkailla runsaasti ja tehdä vierailuja mm. Jukka Pojan (Kylmästä lämpimään-levyn päätösraita “Kiitollisuutta”) ja Asan albumeille (runsaasti soinut sinkku “Huojuvat Puut”). Raappanan kanssa lavalle nousee Poutasoundista tuttu DJ Leimasin klo 17 alkaen!
www.facebook.com/raappanaman
JARE & VILLEGALLE
Vuoden virallinen sensaatio ja nimettömyydestä koko kansan tietoisuuteen noussut Jare & VilleGalle starttaa settinsä jo Raappanan jälkeen, sillä kaksikko lentää vielä illaksi Helsinkiin jossa kesäkiertue saa päätöksensä. Keväällä Joensuun keikoillaan pankin räjäyttänyt JVG on ollut siitä lähtien hurjassa nosteessa ja näkynyt lähes joka festivaalilla, soittolistoilla ja medioissa. Urheiluaiheista räppiä tekävän kaksikon musavideot keräävät Youtubessa käsittämättömiä katsojalukuja. Kesäkuussa kultalevyyn oikeuttavan 10 000 myydyn levyn rajan ylittäneeltä Jare & VilleGallen Mustaa kultaa -albumilta lohkaistu Häissä f. Märkä-Simo -single on myös myynyt kultaa. Bändin keikat ovat olleet liki poikkeuksetta loppuunmyytyjä ja pienemmillä keikkapaikoilla on meno käynyt vaarallisen ahtaaksi. Supasoul Festissä tilaa pitäisi riittää kaikille JVG:n joensuulaisille faneille!
www.monsp.com/jarevillegalle
RUUDOLF
JVG:n jälkeen aloittaa Ruudolf, joka on yksi Suomen kaikkien aikojen taidokkaimmista vapaatyylin rap-artisteista. Ruudolfin vuonna 2004 julkaistu “Doupeimmat Jumala seivaa”-albumi ja sitä edeltänyt “Bodausanthem”-sinkku ovat luultavasti arvostetuimpia kotimaisia rap-julkaisuja. Jo tätä ennen Rudi oli melkoisessa kulttimaineessa ja sooloura alkoi hienolla “Vaimo”-cd:llä suositun Vähäiset Äänet-kokoonpanon mentyä telakalle. Loistavan tarinointikyvyn lisäksi Rudille on ominaista skenetabuja rikkova positiivinen viesti ja asenne. Viime elokuussa julkaistu “Asfalttisoturin viimeinen hidas” on Ruudolfin kolmas ja uusin studioalbumi.
KEMMURU
Yksi Supasoul Festin toivoituimmista esiintyjistä oli joensuulaisille tuttu Kemmuru, joka on yhtä kuin Jodarok, Aksim ja J-Laini. Menestyksen reseptinä ovat Aksimin ja Jodarokin maanläheiset ja rehelliset tekstit yhdistettynä Aksimin sampleihin nojaavaan, konstailemattomaan tuotantoon. Kemmurun toista albumia (Kehumatta paras) on useassa yhteydessä hehkutettu parhaaksi kotimaiseksi hiphop-albumiksi, eikä suotta. Yhtye julkaisi kolmannen albuminsa, ”Meiltä puuttuu kaikki” viime vuonna. Lisäksi yhtyeen toinen vokalisti, Joensuusta lähtöisin oleva Jodarok julkaisi keväällä oman soololevynsä ”Valvo viiteen, nuku kolmeen”. Kysymys kuuluu: soittaakohan ne sen Landespeden? Kemmuru starttaa settinsä klo 20!
www.myspace.com/kemmuru
UNIIKKI
Supasoul Festin ulkoilmatapahtuma Sirkkala-puiston pimenevässä illassa päättyy Uniikin ja Mikael Gabrielin yhteiskeikkaan. Kapasiteettiyksiköstä menestyksekkäälle soolouralle ponnistanut Uniikki on tuonut suomenkielistä hip hop-musiikkia tutuksi suurelle yleisölle jo 10 vuoden ajan. Toisella soololevyllä ”Juokse poika juokse” sai todella positiivisen vastaanoton ja sinkkubiisit ”Myrskyn silmäs”, ”Niinku elokuvis” ja etenkin ”Pojat on poikii” olivat kaikki isoja hittejä klubeilla, radiossa ja verkossa. Uniikin viimeisin sinkku ”Suurempaa” on myös soinut radiossa ahkerasti kevään ja kesän aikana. Samaa nimeä kantava kolmas sooloalbumi julkaistiin huhtikuussa.
www.rahina.com/artistit/uniikki
MIKAEL GABRIEL
Kotimaisen hip hop-musiikin uutta aaltoa edustava Mikael Gabriel on nuoresta iästään huolimatta jo ehtinyt tehdä paljon. Miehen ensimmäinen single, “Pohjosen poika”nousi suureksi radiohitiksi ja nuorella helsinkiläisellä artistilla onkin riittänyt keikkoja viimeisen vuoden aikana. Miehen tammikuussa ilmestynyt toinen albumi kantaa samaa nimeä kuin sinkkukin. Levyltä löytyy sekä energisiä bilebiisejä kuin balladejakin. Uniikin ja MG:n yhteiskeikka päättää Supasoul Festin ikärajattoman osuuden, jonka jälkeen ikärajalliset jatkoklubit järjestetään Ravintola Kerubissa ja Ravintola Bepopissa!
SUPASOUL FEST / JATKOBILEET (K-18)
Supasoul Festin viralliset jatkobileet järjestetään Ravintola Kerubissa, joka sijaitsee Ilosaaressa, perinteikkään Karjalantalon tiloissa. Tämän lisäksi jatkobileet järjestetään myös Ravintola Bepopissa. Kerubin Sali on pyhitetty livemeiningille klo 21-03 ja Kerubin Kellarissa raikavat reggaetanssit klo 22-04. Vaikean alkoholisäädännön takia kaikissa tapahtumissa on erilliset pääsymaksut. Liput ovat kuitenkin edulliset ja festivaalirannekkeella säästyy ylimääräiseltä narikkamaksulta! Ennakkoliput Kerubin tapahtumaan myydään Levy-Eskoista tai Kerubin verkkokaupasta.
Kerubin Salissa “Supa Rap Sessiot”, jossa nähdään Michael Black Electro, Hannibal livebändinsä Joku Roti Mafian kera, sekä Solonen mukanaan Kosola ja Timpe. Kaiken kruunaa lopulta freestyle-sessiot, joissa kuullaan lisäksi myös aiemmin Supasoul Festeillä esiintyneitä artisteja, kuten Jodarokkia, Aksimia ja Ruudolfia. Illan dj:nä toimii J-Laini (Kemmuru, Top Billin).
Kerubin Kellarin Reggae Mash -tansseissa levyjä soittavat turkulaisen Black Bear Soundin selektorit Resupekka ja Antzah (A7remix), sekä Supasoul DJ:t. Luvassa kuumimmat dancehall hitit, reggaeklassikot, uusia hiphop/electro/disco jamaikaremixejä säästelemättä!
Jatkobileet pidetään myös Ravintola BePopissa, jossa hiphoppia, r&b:tä ja klubimusaa soittavat paikalliset Ou Snap!-dj:t. Vierailevina dj:nä nähdään mm. Uniikin keikka-dj:nä toimiva DJ Slim Kim sekä Heavyweight DJ’s-kollektiivista tuttu DJ Kid Lo . Illan isäntinä (ilman varsinaista live-osuutta) nähdään Uniikki ja Mikael Gabriel. BePopin jatkotapahtumaan ei myydä ennakkolippuja.
Supasoul Festin Facebook-event:
www.facebook.com/event.php?eid=134183336660622
Jatkobileitten Facebook-event:
www.facebook.com/event.php?eid=256959577649761








